Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Potkua lammaspisnekseen

Hanke toteutettiin vuosina 2012-2014 ja se jalkautti kehittyvän lammastalouden kehittyneitä, hyviä käytäntöjä toiminta-alueemme lampoloihin. Koulutuksen tavoitteena oli tarkastella alueemme lammastuotantoa monipuolisesti, eri kohderyhmien vaihtelevat tarpeet ja toiveet huomioiden.

Tärkeimpään kohderyhmäämme kuuluivat tuotantoaan kehittävät lampurit. Lammastalouden lomittajien saaminen lammastilojen avuksi oli hankkeen toinen keskeinen tavoite. Yhtenä erityisryhmänä koulutuksessa mukana olivat myös lammastiloja palvelevat eläinlääkärit. Ryhmille yhteisenä teemana halusimme tukea alan verkostoitumista ja tuoda kaikille toimijoille näkökulman koko lammasketjun toimintaan.

Lammastalouden kehittyminen nojaa ammattitaidon lisäksi lammastuotteiden monipuolisuuteen ja jatkojalostuksen mahdollisuuksiin. Alalla elää toive suomenlampaan korkealaatuisen villan hyödyntävästä villakeskuksesta, Finnish Wool Centeristä sekä näky Oktoberfestin valloittamisesta suomalaisella, savustetulla lammasmakkaralla. Nämäkin voivat vielä tulevaisuudessa olla pitkäjänteisen työn tuloksekkaita hedelmiä.
Hanketta rahoitettiin Pirkanmaan ELY -keskuksen päätöksellä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahoitus; Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma).

Pysy ajantasalla ja tilaa Sinua kiinnostava uutiskirje!

Uutiskirje

Ahlman © 2019|Rekisteriseloste