Punahilkan jäljessä

Etenemme marraskuun pimeydessä syvemmälle kauhu-, dekkari-, scifi- ja fantasiakirjoittamisen saloihin. Jännittävää on. Minulle kun jännitykseksi riittää lähinnä uutisvirta tai erehtyminen väärälle televisiokanavalle. 

Jo ehätimme Punahilkka-sadun pohjalta harjoittaa opettajan johdolla ryhmäkirjoitusta. Rakensimme yhdessä sadusta mukaelmaa tietyt alkurepliikit lähtökohtina. Meikäläiselle osui “Ken sutta pelkää”.  

Sadussamme metsästäjäksi tuli puidenhalaaja-ekohippi, joka joutuu keskeyttämään metsäretriittinsä Punahilkan ollessa pulassa. Susi vilahtaa niin susiturkkina kuin myös netissä nuoria tyttöjä saalistavana pedofiilityyppinä. Punahilkka, ‘Punis’, on se viisitoistavuotias, joka tietää mitä haluaa mutta ei tiedä mitä tarvitsee. Äitihahmo on yksinhuoltajaisä. Isoäitiin emme kerenneet. 

Mitäpä siitä tällaisen rupeaman jälkeen muuta kuin metsäiselle kävelylenkille. Vielä kun päivänvaloa riitti, jopa auringonpaisetta. Nykyisen opiskelutoverini Violan kanssa suuntasimme Hervantaan, Suolijärven luontopolulle. Matkalla Hervantaan bussin ikkunasta vilahti koeajossa ollut verenpunainen Tampereen ratikka. Reittejä testaillaan.  

Ensikosketus Suolijärven lisäksi kuuluun Hervantaan. Muistuttaa tutusti kerrostaloiltaan Länsi-Vantaan Martinlaaksoa ja itäisen Vantaan Havukoskea, myös Espoon Karakalliota. Eri-ikäisiä kerrostaloja. Hienon muraalin bongasin, jossa tyttöhahmo leijuu kuplien keskellä suurennuslasi kädessään. Olisikohan Hervannassa lisää muraaleja? Kerrostalojen väliin jätetty kumpuilevaa maastoa ja korkeita puita. 

Lähempänä Suolijärveä rivitaloja, omakotitaloja ja punaisia kerrostaloja. Jäin miettimään olivatko punaiset kerrostalot suunniteltu opiskelija-asunnoiksi, joissa ei olisi tarkoituskaan asua vuosikymmeniä. Asuisikohan Punis jossain niissä? Väri toi mieleen myös Helsingin metron punaiset muovi-istuimet ja hampurilaisravintolat.

Suolijärvi näyttäytyi salamyhkäisessä marrasasussaan, kirkasvetinen järvi. Rantapolku kulki aivan likellä mutkittelevaa rantaviivaa. Ties vaikka metsäpolulla häivähti hieman punaista. 

Teksti ja kuva: Rea Paloheimo, kirjoittajalinja 2020 – 2021