Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Opiskelijahaastattelu: Toisen vuoden kokkiopiskelija Markus

Viikon 41 lounaslistan suunnitteli ja toteutti kokonaisuudessaan Ahlmanin toisen vuoden kokkiopiskelija Markus Oksanen. Ajatus lähti hänen omasta mielenkiinnostaan lounaslistansuunnittelutyöhön ja halusta oppia.

– Lounaslistalle päätyi annoksia, joiden tekemistä halusin itse oppia, näin kaikista yksinkertaisimmat annokset jäivät listalta pois. Halusin käyttää mahdollisimman paljon Ahlmanin oman tilan tuotteita sekä sesongin mukaisia raaka-aineita, kuten puolukkaa, kantarellia ja ahventa, kertoo Markus.

 

Ravintola Annassa ruoanvalmistuksessa kiinnitetään huomioita erityisesti siihen, että raaka-aineet ovat puhtaita ja vastuullisesti tuotettuja. Tarjoiltavilla ruoka-annoksilla on tarina kerrottavanaan ja ne kunnioittavat samalla suomalaista lähiruokaa.

– Ravintola Annassa opiskelijoille annetaan vapauksia ja vastuuta. Saa oppia ja tehdä niin paljon kuin itse haluaa. Opiskelijat pääsevät itse tekemään virheensä ja oppimaan niistä. Tahti on kova, mutta Annassa työskentelevä henkilökunta kannustaa eteenpäin, Markus pohtii.

 

Ravintola Annassa opiskelijat saavat rohkeasti ideoida. Opiskelijoista on suuri apu käytännön työssä ja työelämälähtöinen opiskelu antaa hyvät lähtökohdat menestyä valmistumisen jälkeen. Ravintola Annan vastaavana toimii Mari Palonen, joka on ollut alusta asti mukana Ravintola Annan toiminnan kehittämisessä.

– Yksi merkittävä tekijä ravintola Annan toiminnan vakinaistamiselle oli Ahlmanin kokousasiakasmäärän kasvaminen. Halusimme saada toimivat kokouspalvelut ja keskittää ruokailut ravintola Annaan. Kun toiminnan vakinaistamista alettiin suunnittelemaan, yhtenä keskeisenä tekijänä oli opiskelijalähtöisyys ja se, miten me oppimisympäristönä palveltaisiin kaikista parhaiten meidän opiskelijoitamme. Tämän ajatuksen pohjalta syntyi ajatus siitä, että ravintolassa tulee olemaan sekä noutopöytä että lautasannostarjoilu, Mari Palonen kertoo.

 

 

Ravintola Anna toimii iltaisin ja viikonloppuisin tilausravintolana. A-oikeuksin varustettu ravintola tarjoaa paikan 60 juhlavieraalle. Annan toimiessa myös työelämälähtöisenä oppimisympäristönä Ahlmanin ravintola-alan opiskelijoille, opiskelijat saavat olla mukana lounaslistojen ja menujen suunnittelutyössä, lounas- ja juhlatarjoilujen valmistuksessa sekä lounas- ja juhlatarjoilussa.

Ravintola Anna tarjoaa lounasta arkisin klo 11.00–14.00. Kolmen ruokalajin lounas tarjoillaan asiakkaille pöytiin. Lounaan alkuun tarjoillaan päivittäin vaihtuva alkukeitto, jossa hyödynnetään kasviksia ja juureksia satokauden mukaan. Pääruoaksi asiakas saa valita liha- tai kasvisruoan. Annassa käytettävä liha on aina suomalaista ja nauta Ahlmanin suomenkarjaa. Jälkiruoissa käytetään oman tilan meijerituotteita niin paljon kuin mahdollista.

 

Ravintola Anna tarjoaa Hyvän Olon -aamiaisen arkisin klo 8.00–9.00. Aamiaisella pääset herkuttelemaan oman tilan suomenkarjan maidosta omassa tilameijerissä jalostetuista juustoista, jogurtista, rahkasta ja maidosta. Tuoreet sämpylät leivotaan omassa leipomossa joka aamu luomuvehnäjauhoihin ja puuro keitetään luomuviljaan. Puuron päälle saat mahdollisuuksien mukaan laittaa itse poimimiamme marjoja. Aamiaisella pääset maistamaan myös oman keittiömme mysliä ja Ahtilan tilan luomukananmunia Parolasta sekä rapeaksi paahdettua porsaan kylkeä Paijan tilalta Urjalasta.

 

Katso lisää kokkikoulutuksista! Ravintola Annasta löydät lisää tietoa täältä!

 

Kirjoitus ja kuvat: Jenni Jussila