Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Nautakarjatiloille uutta oppia Uudistava nautakarjatalous-hankkeessa

 

Ahlmanilla on startannut kaikille pirkanmaalaisille nautakarjatilallisille suunnattu Uudistava nautakarjatalous-hanke, jossa tarjotaan oppeja kokonaisvaltaiseen tilan hoitoon. Aiheet liittyvät esimerkiksi maan kasvukunnon parantamiseen ja hiilinielujen lisäämiseen sekä tuottajan ja eläimen hyvinvointiin. Järjestämme koulutuksia pienryhmille eri aiheiden ympärille, kaikille avoimia teemapäiviä sekä opintomatkoja.

 

Nautojen hyvinvointiin liittyvät koulutusaiheet voivat liittyä vaikkapa sorkanhoitoon, sujuvampaan lypsylle opetteluún tai eläinten kivun hoitoon. Tilalla työskentelevien henkilöiden hyvinvointi on myös hankkeen keskiössä. Eläimiä kouluttamalla tilan töistä saadaan turvallisempia. Paneudumme aiheissa myös tilan ja itsensä johtamiseen, taloussuunnitteluun, järkeistettyihin investointeihin sekä ajan ja töiden hallintaan.

 

Tilalta tehtävä suoramyynti on usealla nautatilalla merkittävä tulonlähde. Hankkeessa tarjoamme suoramyynnin apukeinoksi täsmäkoulutuksia vaikkapa markkinointivideoiden tai kevyiden nettisivujen tekemiseen, kuvankäsittelyyn eri julkaisuihin tai maksetun somemarkkinoinnin käyttöönottoon. Mikäli nautatilalla on mietinnässä erilaiset sivuelinkeinot, hankkeessa voi perehtyä esimerkiksi erikoiskasvinviljelyyn, kumppanuusmaatalouteen tai matkailun tuomiin mahdollisuuksiin.

 

Hanketta rahoittaa Pirkanmaan ELY-keskus ja sen toiminta-aika on vuoden 2022 loppuun saakka. Ensimmäiset koulutustilaisuudet järjestetään syyskaudella 2020 kesäkiireiden jälkeen. Kehitämme jatkuvasti myös etäosallistumismahdollisuuksia.

 

Ilmoittaudu mukaan hankkeen maatalous -tiedotuslistalle täältä, niin saat tietoa tilaisuuksista! Koulutusaiheita voidaan myös räätälöidä tilojen tarpeisiin soveltuen. Pienryhmiä voidaan koostaa tietyn aiheen tai tilan toimintatavan ympärille. Jos sinulla on kasassa sopiva porukka ja aihe, josta halutaan saada lisää tietoa, ota yhteyttä:

 

Projektipäällikkö
Riitta Niiranen
0505 707 505
riitta.niiranen@ahlman.fi