Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Meitä Ahlmanin tarjoilijaopiskelijoita todella kuunnellaan ja kannustetaan eteenpäin!

Tarjoilia poseeraa aromilasit kädessään.

”Meitä Ahlmanin tarjoilijaopiskelijoita todella kuunnellaan ja kannustetaan eteenpäin”

Ahlmanilla tarjoilijaksi opiskeleva saa määritellä opintopolkunsa omien unelmiensa mukaiseksi. Räätälöity koulutus, tasokas Ravintola Anna, omistautuneet vastuuvalmentajat ja opintojen suorittaminen myös töissä mahdollistavat valmistumisen asiakaspalvelun halutuksi ammattilaiseksi.

Tarjoilijakoulutus on Ahlmanilla aina opiskelijansa näköinen ja yhteishenki kannustava. Kirsi Ontronen tuli kouluun suoraan lukiosta. Vuorokauden mittaisella alkuleirillä hän tutustui opiskelijakavereihinsa ja koki sen ansiosta olonsa kotoisaksi alusta asti.

Kirsi kehuu Ahlmanin Ravintola Annaa.

– Sain rauhassa harjoitella perusasioita. Annan asiakkaat tietävät, että me kaikki olemme harjoittelemassa eikä kiire ole niin kova.

Ravintola- ja cateringalan vastuuvalmentaja Hanna-Leena Vuojärvi kertoo, että Ahlmanin tarjoilijakoulutus taipuu yhtä hyvin kokemattomien kuin usean vuoden alalla työskennelleiden tarpeisiin. Kirsi allekirjoittaa Hanna-Leenan puheet.

– Opettajat ovat tosi ammattitaitoisia. Eniten tykkään siitä, että meitä todella kuunnellaan ja kannustetaan eteenpäin.

Kirsi halusi pian kentälle ja pääsi työssäoppimaan huippuravintola Tampellaan. Opintojen suorittaminen töitä tehden sujui niin vauhdilla, että Kirsi valmistuukin muutaman kuukauden etuajassa.

– Yksi meistä paiski kolmea työtä suorittaen samalla niissä eri tutkinnon osia, opiskeli koko kesän ja lopulta valmistui vuodessa! Toisaalta jos taas tarvitsee kunnolla aikaa, niin sitäkin saa.

Kokit, tarjoilijat ja vastanottovirkailijat saavat myös vapaasti valita toistensa opintokokonaisuuksia ja valmistua oman halunsa mukaan kapean alan erityisosaajaksi tai asiakaspalvelun monitaituriksi.

– Me haluamme auttaa kaikkia saavuttamaan oman unelmansa, Hanna-Leena sanoo.