Kiitollisuudesta, ilosta ja kirjoittamisesta
Kun pöly on laskeutunut ja Keltainen talo tyhjentynyt, on jäljellä vain valtava ilo ja kiitollisuus. Ahlmanin kirjoittajalinja 2019-2020 saatiin päätökseen kunnialla. Viime syksy meni uutta luodessa ja taiteen, luovuuden ja mahdollisuuksien runsautta ihmetellessä. Keväällä, juuri kun olimme lähdössä vinhaan viimeiseen nousuun, törmäsimme kruunupäiseen kurimukseen. Törmäys oli kova ja kaikille yhteinen, mutta me selvisimme siitä, siirryimme sisukkaasti etäyhteyteen, eikä yksikään pudonnut matkasta.
Päättäjäispäivänä tunteet olivat pinnassa. Kokoonnuimme Keltaiseen taloon poikkeusolojen määrittelemin rajoituksin sydämet ja mielet täynnä tunnetta. ”Tuntuu, että on niin paljon sanottavaa. En pysty sanomaan mitään”, totesivat yhteen ääneen kaksi lahjakasta lyyrikkoa. Tätä ennen toinen oli tiivistänyt suuret tunteensa rap-lyriikan muotoon, ja toinen esittänyt aamulla junassa kirjoittamansa hyvin koskettavan runon. Vielä kerran meillä oli mahdollisuus asettua yhdessä sanojen äärelle ja tehdä sitä, mitä parhaiten osaamme. Oli mahdollisuus pukea ajatukset kuluneesta vuodesta runoksi tai puheeksi, tai sitten vain tuntea kaikki se, mikä on sanojen ulottumattomissa. Haikeus, riemu, onnellisuus, vapaus, saavutettu unelma ja uuden todellisuuden konkretisoituminen. Minä olen kirjoittaja. Kyllä, niin sinä olet.
Yksi opiskelijoista toi mukanaan hevoskastanjan taimen. Hän oli itse kasvattanut sen siemenestä, ja halusi jättää linjastamme ja yhteisestä kokemuksestamme Ahlmanille pysyvän, konkreettisen muiston. Päättäjäisten päätteeksi kokoonnuimme Keltaisen talon päätyyn yhdessä istuttamaan tämän pienen, kasvun voimaa täynnä olevan hevoskastajan alun muistoksi yhdessä kulkemastamme kolmenkymmenenseitsemän opintoviikon pituisesta matkasta. Hevoskastaja kasvakoon rauhassa ja juurtukoon Ahlmanin hedelmälliseen maaperään. Se muistuttakoon meitä yhteisestä alusta ja kokoaikaisesta kasvun mahdollisuudesta.
En tiedä kauniimpaa kuin taiteen tai luonnon äärellä jaettu yhteinen kokemus. Sanat ovat tie tuntemattomaan ja portti mahdottomaan. Ne tuovat lähelle lohdun ja ilon, niin äärettömän kuin äärellisen. Mutta sana pitää aina ensin sanoa tai kirjoittaa, niin kuin siemen pitää istuttaa, vasta sitten se muuttuu todelliseksi taikavoimaksi. Siispä kirjoita! Kirjoita rohkeasti.
Kiitollisin mielin, Helena