Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Ja sitten tuli syyskuu

Mietin, olikohan hyvä idea ilmoittautua blogin kirjoittajaksi. Nyt ei tunnu irtoavan oikein mitään. Olen ollut tänään koko päivän kotosalla, koska minulla on pientä kurkkukipua. Siitä huolimatta aika on kulunut telkkarin edessä, ei todellakaan kirjoittaessa tai lukiessa. Päätän olla sättimättä itseäni laiskuudesta, olen vain ahkerampi huomenna. Vaikka haluan ottaa kaiken irti tästä vuodesta ja yrittää parhaani, ei tätä sentään tarvitse verenmaku suussa suorittaa. Kyse on kuitenkin taideopinnoista, eikä taidettakaan synny väkisin. Joskus voi tosin joutua potkimaan itseään vähän persauksille.

 

Olen aina ollut helposti väsyvää sorttia ja energiavarastoni tyhjenevät nopeasti. Minulla on ollut vaikeuksia jaksaa opiskelupäivien jälkeen tehdä kotiin annettuja harjoituksia. Myös lukunurkkaukseni viereen on kerääntynyt pino kirjoja, aivan kuin ne lisääntyisivät keskenään. Yksi on melkein luettu ja toista olen aloittanut.

 

Joskus tunnit saattavat olla yllättävän intensiivisiä johtuen puheenaiheista tai jonkun jakamasta omasta tekstistään. Itkulta ei voi välttyä, eikä onneksi naurultakaan.

 

Tämän viikon alussa meitä opetti kirjailija Laura Paloheimo. Hänen vastuualueenaan on viihdekirjallisuus. Joku voisi olettaa että tuntien sisältö oli kevyttä ja pinnallista. Ei todellakaan. Laura oli intensiivinen, avoin ja hengästyttävä. Jopa loistava. Hän sanoi kirjoittamisesta juuri ne asiat jotka minun oli tarve kuulla tällä hetkellä. Eikä vain kirjoittamisesta, vaan elämästä yleensäkin. Tiistain viimeistä harjoitusta kirjoittaessani pyyhin kyyneleitä ja räkää villatakkini hihaan ja toivon ettei kukaan huomaa.

 

Keskiviikkona aloitimme lyriikan perusteet Daniil Koslovin eli Susinukke Kosolan kanssa. Lauran intensiivisyyden jälkeen Daniil oli kuin lämmin viltti johon voi kääriytyä. Oi Susinukke, opetathan meille kaiken runoudesta, opetathan?

 

Minua harmittaa että menetän nyt opetuksesta kaksi päivää, mutta tiedän että voin palatessani luottaa muuhun ryhmään. He kyllä kertovat minulle tuntien tärkeimmät asiat niin että en jää jälkeen. Ryhmän sisällä on mahtava henki ja tunnen oloni turvalliseksi. Uskon että myöskin muut tuntevat. Tämän yhteishengen syntymisessä Helenalla on ollut iso osa. Hän on vähän kuin äitimme, vaikka jotkut meistä ovat sunnilleen saman ikäisiä hänen kanssaan.

 

Kun muistelen elämäni vaikeimpia ja synkimpiä hetkiä, en olisi ikinä uskonut että voin olla näin onnellinen missään ja koskaan.

 

Kirjoittanut, Helena Lehtilä