Hirviön Anatomia – OSA I: Pelko

VP VIHMA – Kirjoittajalinja 2019-2020

Jokainen tarina tarvitsee jonkinlaisen hirviön voidakseen toimia, mutta mitä hirviö tarvitsee ollakseen? Sanan määritelmän mukaan hirviö on ’hirveä, pelottava, kauhistuttava, luonnoton olento’.

Tässä moniosaisessa blogikirjoituksessa keskitytään siihen, kuinka paljon monimutkikkaampi hirviö voi olla tarinoissa sekä siihen, mistä hirviön anatomia rakentuu, ja lopulta siihen minkälaisia erilaisia muotoja hirviö voi omaksua.

Hirviön tärkein ja merkittävin ominaisuus on kyky synnyttää pelkoa. Pelko voi jakautua tarinoissa miten vain julkisen ja yksityisen pelon spektrillä. Julkisia pelkoja ovat ne, joiden synnyttämä pelko kohdistuu avoimesti yhteiskuntaan ja sen johonkin tiettyyn julkiseen ryhmään, kuten kaupungin asukkaisiin, koulun opiskelijoihin tai yrityksen työntekijöihin. Tarinoissa käytetään usein hirviötä, joka symboloi jotakin yhteiskunnallisesti vaiettua asiaa eli tabua.

Hyvä esimerkkitabu on seksi ja avoin seksuaalisuus ja sen symbolinen käyttö viime vuosisadan 80-lukua dominoineissa slasher-kauhuelokuvissa, joissa hirviön uhreiksi joutuivat ’räävittömät’ ja seksuaalisesti kokeilunhaluiset nuoret. Vaikka keskustelu seksistä on tullut varsin paljon hyväksytymmäksi puheenaiheeksi, on sen tietyt keskustelun viitekehykset, kuten sukupuolitaudit, esimerkiksi nuorilla hyvin vaiettu asia. Vuonna 2015 tuon pelon valjasti yleisöt ja kriitikot puolelleen voittanut kauhuelokuva It Follows, missä sukupuolitaudin sijaan mukaan tarttuu yliluonnollinen olento, joka jahtaa sen saanutta, kunnes sen jakaa eteenpäin seuraavalle. Yhteiskunnallisissa ja kulttuurisilla kriiseillä on tapana luoda tiensä tarinoihin, mistä esimerkiksi Godzilla syntyi ydinsodan ja ydinkokeiden seuraamusten pelosta.

Yhteiskunnalliset pelot ovat voimakkaita, mutta se ei vie mitään tarinoilta, joiden pelot ovat yksityisiä. Yksityinen ei välttämättä tarkoita henkilökohtaista. Vaikka tarina kertoisi yksilön pelosta, tarina tarvitsee samaistuttavuutta. Empatiaa tuntevina eläiminä me ihmiset onneksi osaamme samaistua tarinoihin, löytää niistä samankaltaisuuksia ja astua toisen kenkiin, jopa silloin kun hirviön olemus tarinassa laittaa kokijan elämään omat traumansa uudelleen.

Esimerkkejä yksityisestä pelosta löytyy muun muassa Robert Eggersin vuonna 2015 ilmestyneestä The Witch -kauhuelokuvasta, missä perhe ajetaan pois kylästä hylkiöksi 1630-luvulla. He asettuvat hirsitaloon metsänreunaan, jonka miljöössä alkaa tapahtumaan hirveitä asioita.

The Witch käsittelee siis hylkäämisen, yksinäisyyden ja sosiaalisia normeja vastaan tekemisen pelkoja käyttäen symboolisina keinonaan metsässä asuvaa noitaa ja perheen pukkia, Mustaa Philippia, itse paholaista, jotka murtavat uskonsa luota ulkopuolelle sysätyn perheen.

Toinen esimerkki yksityisestä pelosta on löydettävissä 2000-luvulla maineeseen nousseesta, kidutuspornoksi kutsutusta kauhuelokuvien alagenren ylivoimaisesta kuningassarjasta: Saw-elokuvista.

Elokuvissa Jigsaw-niminen sarjamurhaaja kaappaa ja asettaa uhrinsa mitä erikoisimpiin ansoihin. Vääristynyt moraali on ajanut Jigsawin tekemään näin ihmisille, jotka joko ovat satuttaneet itseään tai muita, eivätkä hänen mielestään arvosta elämää. Jos he onnistuvat pakenemaan ennen hyvin kivuliasta ja hirvittävää tapahtumaa, jota varten ansa rakennettiin, heidän kuuluisi ’vapautua’ ja ymmärtää sekä arvostaa elämää.

Hirviön luoma pelko on siis usein symbolinen tai allegorinen. Sawin tilanteessa omien vääryyksien kohtaaminen materialisoituu konkreettiseksi Life or Death -valinnaksi. Vastuunkanto, omien pahojen tekojen konfrontaatio sekä häpeä ovat niin Saw-elokuvista kuin monista ihmisistäkin löytyviä pelon ja epämukavuuden tunteen lähteitä.

Hyvin, hyvin harvat tarinat koskettavat niiden kokijaa täysin. Harvat hirviöt osaavat pistää itsensä osaksi kokijan traumaa ja hyödyntää sitä pelon synnyttämiseen henkilökohtaisella tasolla. Painajaisetkin ovat hirveimpiä silloin, kun ne koskettavat traumaa.

Pelossa on ennen kaikkea kyse pelon laadusta. Mitä puhtaampaa ja todentuntuista pelkoa tarinan hirviö herättää, on sen todennäköisempää, että toisetkin pelot heräävät. Näin syntyy pelon liitoksia, jotka jatkavat parhaimmillaan pelon verkkoreaktion. Pelko synnyttää pelon ajattelun ketjun, joka voi lähteä säikähdyksestä, mutta päättyä jopa lamaannuttavaksi, omaa elämää koskevaksi kauhuksi.

Jatkuu..