Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Opiskelupaikka Tampere, päiväopetus. 

Opintojen kesto 1,5 – 2,5 vuotta henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti.

Koulutus alkaa 30.7.2024.

Kohderyhmä: Yli 18-vuotiaille alasta kiinnostuneille. 

Koulutuksen voi aloittaa joustavasti ympäri vuoden, jos opiskelija hankkii oppisopimuspaikan. Lisätietoja: hakijapalvelut@ahlman.fi 

Hakuaika 1.2.-31.5.2024. 

AhlmanEdun puutarha-alalla voi kouluttautua monipuoliseksi viheralan ammattilaiseksi.

 

Opiskelijat valmistuvat puutarhureiksi, jotka rakentavat ja kunnossapitävät mm. yksityispihoja, taloyhtiöiden pihoja, puistoja sekä muita julkisia viheralueita. Jokaisesta voi tulla omannäköisensä puutarhuri! Opiskelemme yhdessä ajatellen, olemalla läsnä ja käymällä dialogia sekä meille tärkeistä asioista että viheralan ajankohtaisista asioista. Rohkaisemme toisiamme tavoittelemaan unelmia ja teemme yhdessä työelämän kanssa monenlaisia projekteja, joissa hankimme oman alan osaamista. Käytännön toimiin ja projektityöskentelyyn ryhdytään heti opintojen alkumetreillä. Opintoihin sisältyy viheralan käytännön töihin perehdyttävä keväästä syksyyn kestävä työelämässä oppimisen jakso. Opinnot voi suorittaa kokonaisuudessaan myös oppisopimuksella. Opiskelijat kehuvat koulun asennetta ja ilmapiiriä sekä upeaa pihapiiriä ja harjoittelumahdollisuuksia. 

Henkilö istuttamassa kukkia.

Viheralan osaamisalan suorittanut puutarhuri:

rakentaa ja kunnossapitää turvallisia, viihtyisiä ja luonnon monimuotoisuutta tukevia viheralueita.

tuntee viherrakentamisen materiaalit ja osaa käsitellä niitä oikein.

osaa tulkita viherrakentamisen ja kunnossapidon asiakirjoja ja noudattaa alan laatuvaatimuksia.

osaa käyttää viheralueiden rakentamisessa ja kunnossapidossa käytettäviä koneita, laitteita ja työvälineitä.

Puutarhuri (viherala) voi työskennellä mm.:

Viherrakennusyrityksissä

Yrittäjänä

Kunnilla tai kaupungeilla

Seurakunnilla

Puutarhamyymälöissä

Taimitarhoilla

 

”Katsoimme minulle valinnaisaineet, joiden avulla voin puntaroida, mikä tuntuu kaikkein omimmalta.”Niko Korhonen, puutarha-alan opiskelija.

Tietoa hakijalle:

Meille voit hakeutua, kun opintojen alkamiseen mennessä:

  • olet täyttänyt 18 vuotta
  • olet suorittanut peruskoulun
  • sinulla on riittävä suomen kielen taito (taso B1)

Perustutkinnon suorittaminen on opiskelijalle maksutonta ja opiskelupäiviin kuuluu lounas. Kustannuksia voi tulla esimerkiksi oppikirjoista, opintoretkistä, työvaatteista ja -jalkineista sekä muista opiskelumateriaaleista.

Hakemuksesta saa 0–12 pistettä.
Hakemusten perusteella hakijat kutsutaan soveltuvuuskokeeseen, josta saa 0–6 pistettä.
Hakijat valitaan yhteispistemäärän perusteella.

 

Arviointikriteereitä ovat:

  • Soveltuvuus alalle
  • Motivaatio ja sitoutuminen opintoihin
  • Oppimisvalmiudet
  • Opiskeluun soveltuva elämäntilanne
  • Koulutustarve ja urasuunnittelu
  • Alaan liittyvät vahvuudet

Hakemuksessa sinun on ilmoitettava korkein suorittamasi tutkinto. Työkokemuksesta on ilmoitettava erikseen sekä alaan liittyvä että muu työkokemus. Hakemukseen on liitettävä kopiot todistuksista, jotka osoittavat koulutuksen ja työkokemuksen.

Valmistaudu hakemuksen täyttämiseen tutustumalla tutkintosi sisältöön ePerusteet-sivustolla. Löydät tiedot palvelusta tutkinnon nimellä tai suoraan linkkinä siltä sivulta, jolta siirryit tälle hakulomakkeelle.

 

Hakemuksen perusteluissa sinulta kysytään seuraavia asioita:

Tiedot alasta ja opiskelusta

  • Millaista osaamista alallasi tarvitaan?
  • Miksi haluat opiskelemaan juuri tätä alaa?

 

Tavoitteet opiskelulle ja uralle

  • Mitä tutkintoosi sisältyviä opintoja erityisesti odotat ja miksi?
  • Mihin työtehtävään ja työpaikkaan haluaisit työllistyä opiskelun jälkeen tai sen aikana?

 

Tarve ja valmiudet suorittaa tutkinto

  • Miksi tarvitset tutkinnon?
  • Kerro motivaatiostasi ja valmiuksistasi opiskeluun.

 

Liitteet

  • Opiskelutodistukset
  • Työtodistukset

Kutsumme hakemuksen perusteella hakijat soveltuvuuskokeeseen.

 

15.4.2024 mennessä hakeneet:

Soveltuvuuskoe 8.5.2024

Soveltuvuuskoe järjestetään 8.5.2024 klo 8.00-16.00 välillä. Lähetämme sähköpostitse kutsun ja ohjeet soveltuvuuskokeeseen valituille viimeistään 22.4.2024. Lähetämme myös tiedon niille hakijoille, joita ei valittu tällä kertaa soveltuvuuskokeeseen.

 

16.4.-31.5.2024 hakeneet:

Soveltuvuuskoe 6.6.2024

 

Soveltuvuuskoe on pienryhmissä annetusta aiheesta hakijoiden kesken käytävä keskustelu tai yksilötehtävä-/haastattelu. Voit valmistautua valintapäivään perehtymällä huolellisesti kutsussa annettuihin ohjeisiin ja materiaaleihin.

Soveltuvuuskokeen yhteydessä järjestetään myös kielikoe tarvittaessa.

 

Materiaali- ja valmistautumisohjeet hakijalle

Soveltuvuuskokeeseen saattaa liittyä ennakkotehtävä, johon ohjeet lähetetään kutsun yhteydessä.

Julkaisemme valinnan tulokset 14.6.2024 mennessä. Opiskelupaikka tulee vastaanottaa 28.6.2024 mennessä.

Valituksi ja valitsematta tulemisesta lähetetään päätös kaikille hakijoille. Opiskelijoiksi valituille lähetetään kesäkuun aikana ohjeet opintojen aloituksesta.

Opiskelu alkaa 30.7.2024.

Jos et löydä verkkosivuiltamme vastausta kysymykseesi, ota meihin yhteyttä tällä lomakkeella.

 

Yhteydenottolomake koulutukset
Haluan

Minua kiinnostava koulutus tai koulutukset

Kysyttävää koulutuksesta? Kysy meiltä!

Opiskelija- ja hakijapalvelut

Tavoitettavissa arkisin klo 9-15.

 

Uutiskirje